Kapeakaistainen ja laajakaistainen antenni eroavat siinä, kuinka leveältä taajuusalueelta ne ottavat signaalia vastaan, ja juuri tämä ratkaisee, näkyykö televisiossa koko kanavavalikoima vai vain osa siitä. Asia tulee yleensä vastaan, kun antennia vaihdetaan, kun lähetin vaihtaa taajuuksia tai kun kanavahaku löytää yhtäkkiä vain osan kanavista. Tästä artikkelista näet, kumpi antennityyppi sopii omaan kohteeseesi, ja vältät ostamasta antennia, joka ei kata tarvittavia taajuuksia.
Mitä kaistanleveys antennissa tarkoittaa
Suomessa maanpäällinen TV-verkko toimii nykyisin pääosin UHF-alueella, taajuuksilla 470-694 MHz. Se tarkoittaa kanavia 21-48. Ennen vuotta 2017 käytössä oli myös 700 MHz:n kaista eli kanavat 49-60, mutta se siirrettiin mobiiliverkoille.
Laajakaistainen antenni kattaa koko UHF-alueen tai suurimman osan siitä. Kapeakaistainen antenni, jota kutsutaan myös ryhmäantenniksi tai kanavaryhmäantenniksi, on viritetty vain osalle kaistasta, esimerkiksi kanaville 21-37 tai 35-48. Se ei siis vastaanota kanavia. Se vastaanottaa taajuuksia, ja kanavanipusta riippuu, millä taajuudella mikin kanava kulkee.
Kanavat lähetetään nipuissa eli multipleksoituina kokonaisuuksina. Yksi nippu sisältää useita kanavia ja käyttää yhtä 8 MHz:n levyistä taajuuskanavaa. Jos antenni ei kuule tietyn nipun taajuutta, kaikki sen nipun kanavat jäävät pois kerralla. Tämä mekanismi on selitetty tarkemmin artikkelissa kanavaniput antenniverkossa.
Kapeakaistaisen antennin vahvuudet ja riskit
Kapeakaistainen antenni keskittää vahvistuksensa pienemmälle alueelle. Saman kokoinen ryhmäantenni voi antaa omalla kaistallaan 1-3 dB enemmän vahvistusta kuin laajakaistainen malli. Heikon signaalin alueella, kuten Kainuussa, Lapin jokilaaksoissa tai Itä-Suomen metsäisillä mäillä, tällä erolla voi olla merkitystä.
Toinen etu on selektiivisyys. Kun antenni ei kuule kaistansa ulkopuolelta, se ei myöskään poimi sieltä häiriöitä. Lähellä tukiasemaa tämä on hyödyllistä.
Riski on ilmeinen: jos Digita tai Traficomin taajuussuunnittelu siirtää jonkin nipun antennin kaistan ulkopuolelle, kanavat katoavat. Näin kävi monessa taloudessa 700 MHz:n muutoksen yhteydessä. Ylemmille kanaville viritetyt ryhmäantennit menettivät osan nipuista, kun ne siirtyivät alemmille taajuuksille.
Laajakaistainen antenni ja kanavavalikoima käytännössä
Laajakaistainen antenni on useimmissa kotitalouksissa turvallisempi valinta. Tavallinen 21-48-kanavan UHF-antenni maksaa 30-90 €, ja tunnetuilta valmistajilta, kuten Triaxilta, Televesiltä ja Fracarrolta, löytyy malleja eri vahvistustasoille. Vahvan ja kohtalaisen signaalin alueella, esimerkiksi Helsingissä, Tampereella tai Turussa, laajakaistaisen antennin hieman pienempi vahvistus ei näy kuvassa mitenkään.
Laajakaistaisuus tuo silti oman ongelmansa. Vanhat 21-69-kanavan antennit ovat liiankin laajakaistaisia, koska ne vastaanottavat myös 700 ja 800 MHz:n mobiiliverkkojen signaaleja. Lähellä 4G- tai 5G-mastoa tämä näkyy pätkimisenä tai yksittäisten nippujen katoamisena. Ratkaisuna toimii joko uusi 21-48-kanavan antenni, jossa on sisäänrakennettu suodatin, tai erillinen LTE-suodatin, jonka hinta on 10-30 €. Aiheesta kerrotaan lisää artikkelissa LTE- ja 5G-häiriöt antennivastaanotossa.
Näin valitset oikean kaistan omaan kohteeseen
Ammattilainen aloittaa selvittämällä, mistä lähettimestä signaali tulee ja millä kanavilla niput siellä kulkevat. Suomen lähetinasemien tiedot ja taajuudet ovat julkisesti saatavilla, ja yleiskuvaa niistä saa artikkelista antennien lähettimet ja niiden sijainti Suomessa.
Järkevä valintajärjestys menee näin:
1. Tarkista oman lähettimen kanavanumerot ja se, ovatko ne kaikki yhdellä kapealla alueella.
2. Arvioi signaalin taso. Mittari tai digiboksin signaalin laatu -näyttö antaa suunnan.
3. Selvitä, onko lähistöllä mobiilitukiasema, joka voi aiheuttaa häiriöitä.
4. Valitse laajakaistainen 21-48-malli, jos signaali on vähintään kohtalainen.
5. Harkitse ryhmäantennia vain, jos signaali on heikko ja kaikki nipunkanavat osuvat sen kaistalle selvällä marginaalilla.
Poikkeuksiakin on. Jos kohde vastaanottaa kahta eri lähetintä eri suunnista, esimerkiksi mökillä kahden lähetinalueen rajalla, kaksi kapeakaistaista antennia ja kanavasuodattimella toteutettu yhdistäminen voi toimia paremmin kuin yksikään laajakaistainen ratkaisu. Tällainen kokonaisuus kannattaa jättää antennialan ammattilaisen suunniteltavaksi.
Taloyhtiön kiinteistöantenni on oma lukunsa
Kerrostalon yhteisantennissa kaistanleveys ratkaistaan usein antennivahvistimessa eikä pelkästään antennissa. Vanhoissa järjestelmissä käytetään kanavakohtaisia vahvistimia, joissa jokainen nippu on vahvistettu omalla moduulillaan. Kun nippu vaihtaa taajuutta, moduuli täytyy vaihtaa tai ohjelmoida uudelleen, vaikka katolla oleva antenni olisi laajakaistainen.
Tyypillinen tilanne näyttää tältä: lähettimen taajuusmuutoksen jälkeen asukkaat ilmoittavat isännöitsijälle, että osa kanavista on kadonnut. Hallitus olettaa vian olevan antennissa. Huoltomies toteaa antennin olevan kunnossa, ja vika löytyy keskusvahvistimen vanhasta kanavasuodattimesta. Ohjelmoitavat vahvistimet, joissa kanavat voi asettaa ohjelmallisesti, maksavat 400-1200 €, ja ne pitävät järjestelmän joustavana tulevissa muutoksissa.
Asunto-osakeyhtiölain mukaan kiinteistöantenni kuuluu taloyhtiön kunnossapitovastuulle. Siksi taajuusmuutoksen aiheuttamat korjaukset ovat hallituksen asia, eivätkä ne kuulu yksittäiselle osakkaalle.
Yleisimmät virheet antennin kaistan valinnassa
Ensimmäinen virhe on ostaa halvin 21-69-kanavan antenni verkkokaupan alelaarista. Se näyttää laajakaistaiselta ja monipuoliselta, mutta käytännössä se kerää mobiiliverkon häiriöt suoraan vastaanottimeen.
Toinen virhe on valita ryhmäantenni pelkän vahvistuslukeman perusteella tarkistamatta, millä kanavilla oman alueen niput kulkevat. Muutaman desibelin lisävahvistus ei auta, jos yksi nippu jää kokonaan kaistan ulkopuolelle.
Kolmas virhe syntyy, kun kanavien katoamista lähdetään korjaamaan suuremmalla vahvistimella. Jos taajuus ei kuulu antennin kaistalle, vahvistin vahvistaa vain kohinaa. Samaan aikaan se voi ylikuormittaa vastaanottimen niillä nipuilla, jotka toimivat ennestään hyvin.
Myytti: laajakaistainen antenni on aina heikompi
Väite pitää paikkansa teoriassa, mutta harvoin käytännössä. Ero samankokoisten kapea- ja laajakaistaisen antennin välillä on tyypillisesti 1-3 dB. Antennin korkeuden nostaminen 2-3 metrillä, oikea suuntaus tai vanhan koaksiaalikaapelin vaihtaminen tuo usein enemmän kuin kaistan kaventaminen. Kapeakaistaisesta antennista on todellista hyötyä lähinnä silloin, kun signaali on aidosti heikko ja kaikki tarvittavat nipun taajuudet tiedetään etukäteen.
UKK
Pitääkö vanha antenni vaihtaa, jos osa kanavista katosi taajuusmuutoksen jälkeen?
Ei aina. Tee ensin uusi kanavahaku. Jos kanavat eivät palaa, tarkista, kattaako antenni nipun uudet taajuudet. Laajakaistaiselle 21-69-antennille riittää usein LTE-suodatin.
Toimiiko kapeakaistainen antenni DVB-T2 HEVC -lähetyksissä?
Toimii, jos nipun taajuus on antennin kaistalla. Lähetystekniikka ei vaikuta antennin valintaan. Kaistanleveydellä ja signaalin tasolla on merkitystä.
Kumpi sopii mökille?
Useimmiten laajakaistainen 21-48-kanavan antenni. Ryhmäantennia kannattaa harkita vain heikon signaalin alueella, kun lähettimen kanavat tunnetaan tarkasti.
Yhteenveto: tiedä taajuudet ennen kuin ostat
Valinta kapea- ja laajakaistaisen antennin välillä alkaa oman lähettimen kanavanumeroista eikä antennin hinnasta tai vahvistuslukemasta. Kotitalouksissa nykyaikainen laajakaistainen 21-48-kanavan UHF-antenni, jossa on suodatettu yläpää, on lähes aina oikea valinta. Kapeakaistainen antenni sopii erikoistilanteisiin, kuten heikon signaalin alueille ja kahden lähettimen yhdistelmiin. Taloyhtiössä kannattaa tarkistaa myös keskusvahvistimen kanavaohjelmointi, koska kanavavalikoima ratkeaa usein siellä.